maanantaina, toukokuuta 31, 2010

Kesän Pro treenit alkoivat


Maalivahtivalmentajan parasta aikaa on kesä jolloin pystyy rauhassa tekemään töitä valmennettavien kanssa ja laittamaan tekniikkaa kuntoon. Nykypäivänä monet maalivahtivalmentajat hoitavat myös valmennettaviensa kuiva/voimaharjoittelun ohjelmat myös. Itse tykkään vastata kaikesta maalivahtieni harjoittelusta kesän aikana, sillä vastaamalla kokonaisuudesta pystyn parhaiten auttamaan heitä kehittymään ja valmistautumaan tulevaan kauteen.

Tänään aloitimme jäällä harjoittelun Nikke Bäckströmin, Bernd Brücklerin ja Jan Ropposen kanssa.

Nikestä heti sen verran että oli ilo havaita kuinka hyvässä iskussa mies on. Kuukauden lepo on tehnyt hyvää ja kauden jälkeen reistailleet paikat näyttävät parantuneen onneksi tällä kertaa ilman leikkaushoitoa. Huomenna istumme Niken kanssa alas ja suunnittelemme koko kesän ohjelman kunnolla ja muutamme harjoittelua aika lailla edellisistä kesistä kuivaharjoittelun osalta. Nyt pyritään rakentamaan uusin metodein vankempi ja tasapainoisempi pohja jotta kroppa kestää paremmin sitten rankan NHL kauden rasitukset. Jäällä tullaan olemaan kesän lähes läpi 2-3 kertaa viikossa.

Brücksin kanssa tullaan tekemään entistä enemmän töitä Suomen päässä tänä kesänä. Tilanne on hiukan erilainen kuin viime vuonna koska mies on juuri toipumassa polvileikkauksesta ja vasta päässyt takaisin jäälle. Poikkiliike parani viime kesänä huomattavasti ja sitä viedään edelleen eteenpäin. Suuri painopiste laitetaan peli/torjunta-asennon tasapainoon ja käsien asentoon yhdessä liikkumisen ”kulmikkuuden” pois kitkemisen kanssa. Kun vaan saadaan viime kauden tapainen kehitys aikaan jälleen niin hyvä siitä seuraa.

Toisessa päässä vetivät harjoitusta Jan Ropponen (RIT) yhdessä Bluesin Rasmus Tirrosen kanssa, joka valmistautuu erään North American Hockey League joukkueen koeleiriä varten. Näin pystymme järjestämään hiukan extra valmistautumismahdollisuuksia nuorelle miehelle joka pyrkii USA:n yliopistosarjoihin NAHL:n kautta.

Lisää kuulumisia pro treenistä pitkin kesää blogissa ja Goaliepron sivuilla.

sunnuntaina, toukokuuta 16, 2010

Kiireinen kausi tulossa...


Seuraavasta kiekkokaudesta ja siihen valmistautumisesta tulee varmasti kiireisin aikoihin näin valmennuspuuhien osalta. Paketti alkaa olla melko hyvin kasassa ja suunnitelmat tehtyinä. On ollut ilo havaita kuinka paljon kiinnostusta Goaliepron valmennustoiminta on herättynyt maailmalla. Erilaisia pyyntöjä, tiedusteluja ja tarjouksia on tullut enemmän kuin koskaan ennen ja vaikka maalivahtivalmennus onkin minulle sydämen asia, niin nyt ollaan tilanteessa jossa on pakko sanoa jo ei usealle mahdollisuudelle. Aika ei vaan yksinkertaisesti riitä kaikkeen.

Se hiukan ihmetyttää että kotimaassa ei ole ollut seuravalmennukseen kovinkaan suurta mielenkiintoa, mutta onneksi on tuo konsultointisopimus KooKoon kanssa niin pysyy tuntuma suomenkin seurakiekkoiluun. Itse maalivahtien puolelta on taas mielenkiintoa ollut todella kovasti ja konsultointia on tehty mm eri joukkueiden liigamaalivahtien kanssa. Samoin Goaliepron leireille on jälleen ollut kova tunku.

Kesäkuun pääleiri Espoossa on mielenkiintoinen tapahtuma. Koskaan aiemmin ei leirillä ole ollut niin kansainvälinen valmentajakaarti kuin nyt. Tämä johtuu siitä että olen laatinut ulkomaisille valmentajille oman ohjelman jonka puitteissa he tutustuvat metodeihimme ja samalla toimivat leirllä apuvalmentajina. Tsekatkaa lista valmentajistamme.

Zurich Lionsin kanssa on työ jo täydessä käynnissä ja huomenna starttaa neljäs treeniviikko uutta kautta varten. Edellisenä viikonloppuna vedettiin minileir maalivahtien kanssa ja käytiin uudet harjoitteet ja systeemit läpi. Näistä tuli aika lailla otettua videoitakin joita sitten on jossain vaiheessa tarkoitus julkaista Goeliepron resursseissa.

Viimeinen sopimus on vielä viimeistelyn alla ja piakkoin pääsemme julkistamaan vielä yhden kansainvälisen valmennus/konsultointisopimuksen, mutta tästä lisää sitten kun asiat saadaan maaliin.

Enään reilu viikko niin aloitamme pro valmennettavien kanssa jäät. Ensimmäisenä mukaan tulee Bernd Bruckler joka jatkaa pelejään KHL:ssä ja kesäkuun alusta pääsee Bäckströmin Nikkekin sitten mukaan.

Jukka