Lupasin tuossa kauden lopulla palata A-SM:n loppuhetkiin ja sen maalivahtiasioihin kun ollaan saatu hiukan etäisyyttä itse tapahtumiin. Nyt on tuota etäisyyttä sitten tullut tarpeeksi eli takaisin Blues-Pelicans sarjaan jossa Pelicans itse asiassa ansaitsi voittonsa. Kyllä, aivan oikein Pelicans ansaitsi voittonsa sillä joukkue oli Bluesia parempi kokonaisuus juuri silloin kun kauden tärkeimmät pelit pelattiin. Sillä ei ole mitään merkitystä kuinka runkosarja meni ja kummassa joukkueessa oli enemmän taito, lahjakkuutta jne… mestaruus meni ansaitusti joukkueelle joka halusi sitä enemmän, uskalsi voittaa, pelaajat uskalsivat ratkaista ja mustelmia otettiin varmasti aivan kotitarpeiksi.
Bluesin joukkue oli todella kovatasoinen ryhmä, joten Pelicansin suoritusta pitää senkin valossa arvostaa erittäin korkealle. Yksi kuvaava mittari on se että Pelicansin maalivahdin Timo Väisäsen torjunta % oli playoffseissa n 3% alhaisempi kuin Bluesin kolleegan Mika Korhosen. Normaalisti mitalit olisivat jo näiden tilastojen valossa menneet toisin päin, mutta ei tällä kertaa. Väisänen nousi pelaamaan aivan eri tasolla kuin millä mies pelasi runkosarjassa Bluesin maalintekijöiden jäätyessä samanaikaisesti. Ei ole helppoa pelata selvänä ennakkosuosikkina.
Katsotaan vielä playoff torjuntojen määriä jotka olivat 271 Bluesin maalivahdeilla (Härmä & Korhonen) ja 408 Pelicansin maalivahdeilla (Väisänen & Turtiainen). Aikamoinen ero, vai mitä.
Sitten tuohon maalivahdin valintakysymykseen johon olen saanut vastata ”tuhannesti”. Blueshan vaihtoi maaliin ensimmäisen finaalipelin jälkeen Mika Korhosen koko kauden joukkuetta kantaneen Antti Härmän tilalle. Päätöksen teki päävalmentaja Lauri Marjamäki yhdessä Timo Hirvosen kanssa. Tämä on toki päävalmentajan oikeus, sillä hänhän kantaa vastuun kokonaisuudesta ja tuloksesta joten päävalmentajalla kuuluukin olla aina viimeinen sana. Perusteluna Marjamäellä oli Härmän epävarmuus playoffseissa ja häviö ensimmäisessä Pelicans ottelussa. Tuohon mennessä Härmä oli pelannut 8 PO peliä joista voittanut 6 ja hävinnyt 2. Härmän voittoprosentiksi playoffseissa jäi 75% eli koko playareiden korkein! Itse olin ratkaisua vastaan ja uskoin vakaasti Härmän pelaavan seuraavan pelin taas hyvin, sillä kauden aikana ei peräkkäisiä huonoja pelejä miehelle ollut juurikaan tullut. Toki tilannetta piti seurata tarkkaan ja olla hereillä Härmän jatkaessa maalissa, mutta näinhän ei sitten käynyt.
Kuten aina joukkueen jäseninä pitää ajatella parasta joukkueen kannalta ja tässä tapauksessa palaveerasin kummankin maalivahdin kanssa ja aloimme valmistaa Korhosta peliin ja keskityimme Härmän kanssa pitämään virettä yllä jos tarvitsee hypätä takaisin laatikkoon. Maalivahdeille kerroin valmennuksen ratkaisuista ja Härmän kanssa erityisesti puimme tilanteen alta pois ettei se häiritsisi loppupelejä. Rehellisesti kerroin myös Härmälle kuka ratkaisun oli tehnyt ja että tavallaan meidän täytyy myös ymmärtää päävalmentajan perusteet.
Joka tapauksessa uhkapeli lähes onnistui. Mika Korhonen pelasi hienoja otteluita joissa valitettavasti ainoat miinukset tulivat viimeisessä ratkaisevassa pelissä sen ainoan pelitilannemaalin ja huonosti menneiden rankkaritorjuntojen myötä. Itse ilmaisin asian päävalmentajalle sanoin etten suosita tässä vaiheessa kautta mitään ”jänisten vetämistä hatusta”, mutta tipalla oli ettei tuo jänis sieltä löytynyt. Jos näin olisi käynyt niin Marjamäen ratkaisu olisi ollut nerokas ja rohkea. Nyt emme koskaan saa tietää kuinka olisi käynyt jos U20 maajoukkuemaalivahti Härmä joka pelasi 33 runkosarjapeliä Bluesin maalilla olisi saanut jatkaa.
Joka tapauksessa hieno kausi Blues A:lta ja sen maalivahdeilta. Harvoin on ollut tilannetta jossa 3 Blues maalivahtia olisi ollut tilastoissa ASM 7:n parhaan joukossa.
Muutenkin kausi Bluesissa oli maalivahtivalmennuksen kannalta hieno ja yhteensä 6 juniorimaalivahtia pääsi kauden aikana mukaan maajoukkueleiritykseen. Saa nähdä kuinka trendi jatkuu ja Blues maalivahteja tullaan maajoukkueissa näkemään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti