torstaina, heinäkuuta 14, 2011

Blogivieraana Mikko Rämö - KooKoo


Kesän harjoittelusta

Tämän kesän harjoittelu on ollut mielekästä ja vaihtelevaa eikä ole kulunut “pää puhki.” Siitä kun aloitettiin uuteen kauteen valmistautuminen niin ei ole ollut yhtään viikkoa samanlaisella ohjelmalla tai harjoitteilla kuin edellinen. Koko ajan on joutunut haastamaan itseään ja opettelemaan uusia harjoitteita.

Kuntotilanne


Kunto on jo nyt melko hyvä mutta erityisesti keskivartalon hallinta ja liikkuvuus on edellä edellisiä vuosia uusien treeniohjelmien ansiosta.

Mitä uutta?

Joka viikko tulee ohjelmaan uusia harjoitteita kuten TRX ohjelmat ja mielekkyys harjoittelussa on ollut koko kesän paljon aiempaa parempi. Itseään on joutunut haastamaan huomattavasti aiempaa kovemmin kun uutta harjoitetta ja metodia on tuotu niin paljon mukaan ohjelmaan eli haastaminen ei ole ollut pelkästään fyysistä vaan myös uuden oppimista ja henkisen kantin kehittämistä kun koko ajan joutuu todella keskittymään uusiin suorituksiin. Huomaa kyllä jos ei pää ole 110% mukana, niin vaikeuksia tulee heti suorituksissa.

Yksin vai ryhmässä

Koko kesän ajan on ollut jaksoja joita olen tehnyt itsekseni Jukka Ropposen laatimien henkilökohtaisten viikko-ohjeiden mukaan ja sitten sekä kesä- että heinäkuussa olen ollut mukana Goaliepron pro-ryhmän kanssa treenaamassa Espoossa niin jäällä kuin kuivaharjoituksissakin. Treenikavereina on maalivahdeista olleet Nikke Bäckström, Ari Sulander, Bernd Bruckler, Rasse Tirronen ja Lukas Flueler. Valmentajina ryhmällä ollut Jukka Ropponen, Ale Jääskeläinen ja myös KooKoon Petri Levänen on ollut mukana Espoon treeneissä mahdollisuuksien mukaan. On ollut todella antoisaa treenata huippukavereiden kanssa ja samalla mitata omaa kuntoaan ja nähdä missä mennään. Mukava huomata että pysyy näiden huippumiesten vauhdissa edelleen.

Jatkosopimuksesta KooKoon kanssa

Sopimus oli monien asioiden summa jotka vain loksahtivat kohdalleen mutta seuraa täytyy kiittää siitä että he mahdollistivat minulle pelaamisen haluamillani työkaluilla/varusteilla jotka ovat rakennettu juuri minun ominaisuuksiani ja tarpeita varten. Samoin mv-valmennuksen jatkuvuus painoi paljon vaakakupissa eli sain mahdollisuuden tehdä henk.koht valmennussopimuksen kesäkauden ajaksi Jukan kanssa ja Peten kanssa työ jatkuu Kouvolassa. Maalivahtivalmennus on pidempiaikainen prosessi kuin yksi kausi jos halutaan tehdä oikeita muutoksia peliin ja tämän jatkuvuuden mahdollistaminen on minulle hieno asia.