sunnuntaina, marraskuuta 16, 2014

Suomi-Ruotsi maaottelu maalivahtien kehittäjinä – AHL näkökulma

Tähän saakka Suomi on tuottanut hyvin maalivahteja NHL:n huipputasolle saakka, mutta kuten olen jo useamman vuoden ajan sanonut, niin länsinaapurimme Ruotsi on ottanut meitä kiinni hurjasti maalivahtien kehittäjänä ja tuottajana.

Eddie Lack on esimerkki modernista Ruotsalaisesta maalivahtikunnasta


Tällä kertaa otan tuohon asiaan kantaa hyvin suppean näkökulman kautta ja katsomme mitä AHL:n maalivahtirintamalla tapahtuu juuri nyt ajatellen tuota otsikon maaottelua. AHL on nimittäin se sarja jonka kautta suurin osa maalivahdeista tulee NHL kuvioihin.

AHL:n torjuntatilaston kärkipaikkaa pitää Milwaukeen Magnus Hellberg 96.9% / 0.78 luvuillaan ja kakkosena hänen maanmiehensä Jacob Markström 95,5% / 1,24 luvuilla. Sijalla 13 tulee sitten Joacim Eriksson 92,1% / 2,26. 

Mukava muuten todeta että juuri tuo edellä mainittu Magnus Hellberg oli viime kesänä GoaliePron valmennuksessa kun hänen oikeudet omistava Nashville Predators pyysi apuamme Magnuksen tyylin muuttamiseen.

Entä missä tulevat Suomalaiset? Ensimmäinen on sijalla 25 oleva Toronto Marliesin Christopher Gibson 92,5% / 2,55 ja Jussi Rynnäs sijalla 28 91,4% / 2,59. Näistäkin Gibson lähti jo aikanaan 2007-08 kauden jälkeen Pohjois-Amerikan juniorisarjoihin pois Suomen valmennussysteemien parista saatuaan tuolla kaudella Bluesin C-junioreissa peliaikaa vain 11 ottelussa keskinkertaisin tuloksin. Rohkea ja hieno veto tuolloin tuo ulkomaille lähtö Gibsonilta joka näin todennäköisesti pelasti miehen uran.

Tämän jälkeen löytyy taas listalta Ruotsalaisväriä eli Oscar Dansk sijalla 45 ja Johan Gustafsson sijalla 47 ja sitten vielä yksi suomalainen eli Joni Ortio sijalla 52.

Tämän mukaan Ruotsilla on selkeästi kasvamassa parempi tai ainakin lukumäärältään potentiaalisesti suurempi määrä mahdollisia NHL maalivahteja. Miksi näin? Kuten olen todennut jo vuosia sitten, niin meillä on loistava mv-valmentajien peruskoulutusjärjestelmä ja juniorit saavat yleisesti Suomessa hyvää valmennusta, mutta huippuvalmennuksessa liigassa, Mestiksessä ja A-SM tasolla olemme jääneet jo Ruotsalaisista jälkeen ainakin tulosten valossa.

Huippuvalmennuksemme ei ole riittävän terävällä tasolla kotimaassa ja liian moni liigaseura tyytyy siihen että on ”joku sopiva tyyppi” mv-valmentajana ja se ruutu voidaan ruksata hoidetuksi. Yleensä nämä mv-valmentajat toimivat vielä sitten joukkueenjohtajana oto:na eli hoitavat ”bussien ja pullan” tilaamisen kaiken muun lisäksi. Tosin en näe että tuo OTO homma heikentää valmennuksen tasoa jos vaan ruutuun on valittu tarpeeksi osaava kaveri. Pikatsekkauksella naapurimaan puolelle katsoin HV71:n, Frölundan ja Djurgårdenin nimilistat ja heillä on pelkät mv-valmentajat joilla ei ollut muita vastuita. Tämän lisäksi meiltä Suomesta on viety paljon mv-valmennusosaamista KHL:ään Moisasen, Kaarelan jne kasvavan joukon myötä.

Ismo Lehkonen totesi jo muutama vuosi sitten että hänen näkemyksensä mukaan Suomesta löytyy yhden käden sormilla laskettava määrä mv-valmentajia jotka pystyvät oikeasti kehittämään ja muokkaamaan liigatason maalivahteja. Toki sitten löytyy iso joukko valmentajia jotka osaavat vetää harjoitteita, mutta analyysit, muutoksien sisäänajo jne ontuu pahasti.


Toivottavasti meillä herätään tähän asiaan eikä olla tyytyväisiä siihen maineeseen jota nyt nautimme maalivahtien kasvattajamaana NHL:ssä pelaavien Raskin, Rinteen, Raannan, Bäckströmin, Rämön ja Niemen ansiosta. Huomatkaa muuten että Ruotsilla on NHL:ssä tällä kaudella pelannut 9 maalivahtia meidän 7:ää vastaan.