maanantaina, maaliskuuta 29, 2010

Tosipelit starttaavat


Vihdoin päästään itse asiaan ja pelaamaan oikeita pelejä joissa on aina panosta. Selvää on että maalivahtipeli on isossa roolissa ratkaisemassa kuka menee päätyyn saakka, joten tarkastellaan taas tätä asiaa ja kenellä on etu puolellaan.

HIFK- HPK

Etu IFK:lla, sillä Noronen on koko ajan nostanut tasoaan ja joukkue on samalla oppinut luottamaan maalivahtiinsa sekä pelaamaan hänen kanssa yhteen. Vaikka Lassila onkin erittäin hyvä maalivahti on hiukan kysymysmerkki kuinka paljon paukkuja on jäljellä kun mies on kantanut vastuun runkosarjassa periaatteessa yksin.

Lukko – TPS

Etu Lukolla. Tellqvist on kokenut maalivahti joka on kotiutunut Raumalle hyvin onnettoman Venäjän keikan jälkeen. Jos vaan joukkue pystyy nostamaan tasoaan takaisin lähelle samaa mallia kuin aiemmin kaudella niin hoitaa ”Telkkä” kyllä oman ruutunsa. TPSN:n leirissä ei ole kumpikaan Engren tai Leggio pystynyt vakuuttamaan ja ottamaan selkeää ykkösen paikkaa.

KalPa – Tappara

Kyllä tässäkin parissa etu on kotijoukkueella vaikka Säteri onkin pelannut hyvän kauden ajaa Ahonen nuorukaisen ohi kokemuksellaan.

JYP – Kärpät

Tuokkola vie tätä paria sillä Tarkki ei ole ollut tällä kaudella oma itsensä ja tekniikka on normaalia enemmän hakusessa. Pieni varaus pitää tähän tehdä sillä aiempina kausina Tarkki on kuitenkin yllättänyt positiivisesti silloin kun tärkeimmät pelit ovat olleet käsillä.

Katsotaan sitten paljonko meni ennustamisessa pieleen kun tämä kierros on valmis. Joka tapauksessa on hienoa päästä seuraamaan ”oikeita” pelejä vihdoin.

Ei kommentteja: