tiistaina, heinäkuuta 10, 2012

Kesä on maalivahdin etsikkoaikaa


Kuinka niin etsikkoaikaa? Kuten olen useasti todennut niin kesä on se aika jolloin maalivahtien kanssa on mahdollista tehdä suurimmat korjaukset niin itse tekniikankin kuin myös fyysisten ominaisuuksien suhteen. Tänä kesänä olen erityisen tyytyväinen monestakin asiasta joita on saatu vietyä oikeaan suuntaan. Otetaan tähän pieni katsaus muutaman esimerkin avulla.

Tekniikkaa eteenpäin ja hienosäätöä

Yksi suuri etu meillä on se että olemme saaneet toimia useita vuosia samojen valmennettavien parissa ja näin pääsemme joka kesä jatkamaan siitä mihin edellisenä kesänä lopetimme. Tämän lisäksi teemme tietysti tarkat analyysit kauden suoritteista ja esim Bäckströmin Niken peleistä saamme juuri halutun laiset koosteet useamman kerran kaudessa Minnesotan videovalmentajalta.

Bernd Bruckler on yksi suurista ilon aiheista, sillä hän on mennyt eteenpäin todella suurin askelein. Uskallankin väittää Brucksin olen tällä hetkellä huomattavasti parempi maalivahti kuin koskaan SM-liigassa pelatessaan. Tekniikkaa ja ennen kaikkea peliasennon tasapainoa ollaan saatu korjattua paljon. Tämän ansiosta Brucksin murheenkryynit eli läpiajot ja erityisesti reboundien pelaaminen on aivan eri luokkaa kuin aiemmin. Tämän viikon jälkeen Brucks siirtyy sitten HC Sibirin alkavalle treenileirille eli on vielä tämän viikon keskiviikon ja torstain mukana pro jäillämme.

Brucks ajamassa uusia varusteitaa sisään pro jäillä

Nikke Bäckströmin kanssa ollaan jääharjoittelun suhteen päästy tekemään ehjin kesä pitkään aikaan ja se lupaa hyvää tulevaa kautta ajatellen. Niken tekniikka on jo hyvällä mallilla joten kesällä pääsemme hyvin hienosäätämämään työtä vaativia asioita kuten yläkropan asentoa ja jalkojen rauhallisuutta läpiajoissa sekä automatisoimaan tukijalan vahvaa työntöliikettä nopeissakin poikittaisliikkumista vaativissa tilanteissa jne.


Otetaan tähän vielä 1 esimerkki Merrimackin yliopistossa pelaavasta Rasse Tirrosesta (video yllä) . Huimaa eteenpäin menoa joka näkyy ison peittävän maalivahdin osalta kasvaneena peittopinta-alana sekä aktiivisempana osallistumisena nyt kun Rassen jäässä pelaamista saatu vietyä pois passiivisen blokkaamisen suunnasta, kädet ollaan saatu siirrettyä paremmin eteen ja samalla koko kropan painopistettä enemmän pelin/kiekon suuntaan. Rassella alkaa toinen NCAA Div-I kausi ja on jopa mahdollista että mies saattaa ottaa ykkösen paikan jos kaikki menee nappiin.

Fysiikan eteen tehty töitä hartiavoimin

Nikke Bäckström Malminkartanon portaissa 10.7 aamun treeneissä


Valmennettaville laaditaan joka viikko omat räätälöidyt ohjelmat jotka vastaavat tarkkaan heidän tarpeitaan ja sen hetken tilannetta. Ohjelmia emme tee koskaan pidemmälle ajalle kuin viikoksi eteenpäin, jotta saamme ne aina vastaamaan juuri sen hetken tilannetta mahdollisimman hyvin.

Olemme kiinnittäneet myös entistä enemmän huomiota turhaan polviin, lonkkiin jne kohdistuvan rasituksen ja täräyksien eliminoimiseen sekä kokonaisvaltaiseen tukirakenteiston ja pienten lihasten kehittämiseen.

Alkukesästä erityisesti tehtiin paljon harjoituksia vesijuoksun jne metodien avulla kun Nikke toipui kauden jälkeisestä nilkkaleikkauksesta ja Mikkö Rämö polveen kohdistuneesta korjausoperaatiosta. Fysiikkatreenit ovat edenneet hyvin ja uusia metodeja ollaan päästy ajamaan sisään. Ainoa haittaava miinustekijä on ollut Rämön Mikon ”turha” lepotauko kesken parasta harjoitussesonkia johtuen joukkueen polkupyörämarssilla aiheutuneesta rasitusvammasta. Tämä tarkoittaa sitä että Mikon kanssa joudumme ajoittamaan kesäharjoittelun uudella tavalla ja jatkamaan pidemmälle loppukesään.

Uutta valmentajaa ”pukkaa”

Ari ”Sulo” Sulander on tänä kesänä kantanut kortensa kekoon myös ja osallistunut pro ohjelmaan nyt ensimmäistä kertaa valmentajana. Tosin pariin otteeseen Sulokin on vielä vetänyt vermeet niskaan ja osallistunut itsekin harjoituksiin näyttäen nuorille esimerkkiä.

Sulon kokemus on arvokasta antia valmennettaville. Tässä vaiheessa mies omien sanojensa mukaan opettelee hommia ja tekee työtä että saa päänsä käännettyä pelaajan asenteesta valmentajaksi.

Sulolle on myös saatu ensimmäiset ulkopuoliset pestit valmentajana ja tulemme uutisoimaan tästä hieman tarkemmin lähiviikkoina. Joka tapauksessa mielenkiintoinen ja mielekäs ensimmäinen valmentajakomennus on kyseessä.

Ei kommentteja: